Hiihtomäen lava, Mikkeli 8.6.18 Finlanders

Eräässä aiemmassa postauksessa esittelin pintapuolisesti, sisätiloja näkemättä, muutaman kesälavan, jotka osuivat ajoreittini varrelle viime keväänä. Yksi lavoista kolahti minuun kovasti. Hiihtomäen lava, josta kirjoitin "Salainen haaveeni on käydä täällä Finlandersia katsomassa. 310 km välimatka luultavasti torppaa aikeeni." Muistan vieläkin, miten kävelin vuosi sitten lavan parkkipaikalla kurkkua kuristavan haikeuden vallassa. Näin hienot maisemat ja sijaitsee näin kaukana, en koskaan pääse tänne tanssien aikana! 

Olo ei mitenkään helpottunut tänä keväänä huomatessani Hiihtomäen ilmestyneen Finlandersin keikkakalenteriin. Tanssit kun ovat perjantaina klo 20 - 00.30. Maailmasta ei niin isoja kahvikuppeja löydy, jotta jaksaisin suoraan työviikon jälkeen ajaa Mikkeliin. Hulluuteni raja menee siinä, että töistä en ota keikkojen takia vapaata. Lava kyllä sijaitsee alle 2 km päässä kaupungin keskustasta. Jos vähän vilkaisen juna-aikatauluja? Ja bingo, näin ratkeaa ongelmani! Enää tarvitsee löytää hotelli, josta toivottavasti saa lainata illaksi pyörää. Olen aina halunnut fillaroida tansseihin. 

Teen matkavaraukset huhtikuun puolivälissä, jolloin hotelli maksaa 55 € ja junaliput yhteensä 50 €. Leppoisaksi kaavailemani menomatka tarjoaakin jännitystä koko rahan edestä. VR kyyditsee minut lopulta hienosti aikataulussa perille, mutta silti naurattaa kun tuntematon kanssamatkustaja lausuu osuvasti "Tästä matkasta saisi kyllä jo hyvän matkakertomuksen. VR tekee tästä oikein seikkailun."

Olen etukäteen tutustunut matkakohteeseeni Googlen avulla. Sisätilat näyttävät muuten asiallisilta, mutta vesivessoja ei ole. Ulkokäymälät. Iik. Nyt on kaipaamaani eksotiikkaa tarjolla. Onneksi jouduin käydä tullessa junan vessassa. Sen jälkeen en enää helpolla säikähdä. 

On täysin epätodellinen olo, kun kaarran Jopolla Hiihtomäen pihaan. Täällä minä nyt olen! Fillarilla! Tuossa on Finlandersin bussi! Lavaa ympäröivät rinteet ovat vielä jyrkempiä ja viereiset lammet vielä kauniimpia mitä muistin. Ovatkohan ne lampia? Vai järviä? Vihasin koulussa maantietoa. Ruotsia lukuunottamatta vihasin jokaista ainetta. Uimarantaa on joka tapauksessa tarjolla.

Vesialue, jolle saat keksiä itse nimen.

Täällä tuntee itsensä niin pieneksi.

Vessat näyttävät ulospäin aika ränsistyneiltä. Tarpeeksi kun kerää rohkeutta ja avaa oven, niin sisätilat yllättävät positiivisesti. Junan vessaan verrattuna tuoksukin on ihan raikas.

Syötävää on tarjolla monenlaista: grillimakkaraa, erilaisia voileipiä (myös gluteenittomia), pullaa, keksiä, jäätelöä ja jopa suklaapatukoita. Tykkään. Myös lippu on ilahduttavan edullinen, harvoin Finlandersia pääsee näkemään 14 eurolla. Henkilökunta on oikein ystävällistä ja avuliasta. 

Näitä rinteitä voisi tuijottaa koko illan.

Tanssijoita on saapunut hyvin paikalle, laajassa ikähaarukassa. Vaikka nyt ollaan Etelä-Pohjanmaan sijaan Etelä-Savossa, Finlanders kuulostaa täälläkin mainiolta. Ja näyttää. Heillä on nimittäin taas uudet t-paidat, tällä kertaa valkoiset. Mennäänkö pian naisartistien malliin, eli jokaiseen settiin vaihdetaan eri mekko?

Edellisellä keikalla Lusan Hallissa oli bilemeininki katossa. On tärkeää, että sellaisiakin iltoja on aina välillä, mutta parhaiten viihdyn tällaisessa vähän pienemmässä paikassa ja rauhallisemmassa menossa. Illan kohokohta on tietenkin Haaveissa vainko oot mun. En oikeasti usko, että seison Hiihtomäen lavalla kuuntelemassa tätä biisiä. 

Finlandersilla on nykyään ohjelmistossaan aivan ihana valssi nimeltään Muisto. Olen ehkä nössö, kun pidän ikivanhasta valssista, mutta se on vaan niin hieno. Illan helmiin kuuluu lisäksi eräs hidas valssi, jota en ole aiemmin Finlandersin esittämänä kuullut. Tätä kappaletta on pakko vähän pohjustaa. 

Kiersin muutama vuosi sitten Neljänsuoran keikoilla. Ikävöin noilta keikoilta kahta biisiä. Ensimmäinen oli ehdoton suosikkini, jota odotin aina sydän väpättäen: Sonja Lumpeen Eläköön elämä. Tällä kappaleella on minuun samantapainen vaikutus kuin Finlandersin Rappiolla-versioon. Biisin ajan maailmasta katoaa kaikki huoli ja murhe, pystyn ihan mihin vaan ja sydän poksahtaa mutta ei haittaa. Toinen kaipaamani kappale on ihan erilainen. Hidas valssi, jonka kaihoisuus iskee ja lujaa. Jotain jää, jonka Finlanders siis tänä iltana soittaa. Hiihtomäen lavalla. En kestä.  

Vaikka olisi miten mukavaa, niin näistäkin tansseista on vaan maltettava lähteä. Tällä kertaa vielä tavallista vastahakoisemmin, koska Jopo tarjoaa kylmää kyytiä muutaman asteen lämpötilassa. Onneksi tutkin sääennusteita ja pakkasin kesämekon sijaan toppatakin. Onhan tämä syväjäätymisestä huolimatta ihan mieletön tunne viilettää Hiihtomäen tansseista mäkeä alas ja luoda viimeinen, haikea silmäys ympäröiviin maisemiin. Tärkeä reissu, jota muistelen pitkään.

Seuraavan aamun maisemaa satamassa.