Ensivisiittini Lusan Hallille oli lähes päivälleen vuosi sitten. Tuolloin oli edellispäivänä satanut rakeita ja muistan vieläkin, miten kovasti loppuillasta palelin. Tänään on täysin erilaiset lämpötilat, niin sisällä kuin ulkona.
Tanssit alkavat klo 20.30, me saavumme paikalle vasta lähempänä yhdeksää. Emme näköjään ole ainoita, jotka ovat päättäneet tänään lähteä nauttimaan tanssimusiikista kesälavalle. Piha on lähes täynnä autoja ja lippujono kiemurtelee ulkona. Finlanders on jo aloittanut illan, mutta onneksi musiikki kuuluu hyvin ulkonakin. Aaltoihin on niin kesäbiisi kuin olla voi. Jonotus kauniissa auringonpaisteessa ei harmita, vaan on oikeastaan hauska kokemus. Olen joskus nähnyt kuvia Etelä-Suomen lavoilta, kun ihmiset jonottavat sisään, mutten ole itse koskaan ollut tällaisessa jonossa. Tämähän on maalaistytölle kuin Amerikkaa. Eivätkä muutkaan näytä pistävän pahakseen.
Paikalle saapuessa käy toki mielessä, miten kova tungos sisällä mahtaa olla. Näkeekö sieltä esiintyjiä lainkaan? Ja meneekö koko ilta jonottaessa vessaan ja kahvioon? Väenpaljoudesta huolimatta kaikki vaikuttaa toimivan yllättävän jouhevasti. Autojen parkkeeraukseen on selkeä ohjaus ja sisätilat ovat sen verran laajat, että porukka jakaantuu mukavasti ympäriinsä. Ilmakin vaihtuu niin ettei ihan sula, vaikka lämmin toki on. Vesipisteitä on kaksi, eikä vessaan tai kahville tarvitse jonottaa juuri lainkaan. Makeaa ja suolaista syötävää riittää tarjolle loppuiltaan saakka. Oma valintani on karjalanpiirakka, jonka päällä on ihanan tuhti annos munavoita. Maistuu.
Kahviossa on kukkien muodossa silmänruokaakin. |
Välillä yleisötapahtumien yhteydessä nuristaan, miten väkimäärä on yllättänyt järjestäjät, eivätkä palvelut toimi kuten pitäisi. Kenties Lusan talkooporukka voisi käydä opastamassa, miten hommat hoidetaan?
Tykästyin jo ensimmäisellä käynnillä siihen, miten siistit ja hoidetut paikat täällä on. Jotenkin Lusan Hallille on saatu kunnon pohjalaishenki, mikä näkyy niin puitteissa kuin henkilökunnassakin. Harvassa paikassa järkkärit ja sivulliset lähtevät oma-aloitteisesti mukaan kaverin pudonneen korviksen metsästykseen.
Oma ehdoton suosikkini on vessan hyllylle laitettu hätäapulaatikko, joka sisältää kaikkea tarpeellista laastareista hakaneuloihin. Aivan ihana keksintö. Illan lämpimästä tunnelmasta johtuen naiset hyödyntävät ainakin tarjolla olevia tuoksuja ahkerasti. On se nyt vaan kivempi tuoksua Heavenly Blossomille kuin hielle.
Täältä löytyy vaikka ja mitä. |
Illan toinen esiintyjä, Pauli Koivula ja Himmiät Tähäret, sopii mainiosti Finlandersin pariksi. Omasta puolestani he voisivat olla aina keikoilla mukana. Solisti hallitsee laulun ja ohjelmisto on konstailematonta tanssimusiikkia. Mainitsin jo Lusan Hallin pohjalaishengestä ja sama sopii myös Himmeisiin Tähtiin. Ollaan hyvällä tavalla ylpeitä omasta tekemisestä, muttei huudella sitä suureen ääneen.
Ylpeitä saavat olla tekemisestään Finlandersinkin jäsenet. He lietsovat pystyyn niin kovetut kemut, että näitä muistellaan vielä pitkään. Tänään on toki paikalla huippuesiintyjien lisäksi huippuyleisö. Jokainen ansaitsee kehut siitä, kuinka jaksaa säilyttää aurinkoisen fiiliksen pienestä tungoksesta huolimatta ja on täysillä menossa mukana. Voi pojat että sitä menoa tänään riittää! Finlandersin viimeiset biisit ovat reipastahtiset Kaikki tytöt ja yksi omista suosikeistani, jota en ole pitkään aikaan keikalla kuullut, Daa da daa da. Tunnelma on katossa jo näiden kipaleiden aikana. Kun tähän vielä jatketaan encorena Rappiolla ja täysin yllättäen Dirlandaa, niin huh huh. Jälkimmäisestä kappaleesta on video Lusan Hallin Fb-sivulla.
Tällaisina iltoina tulee melkein surku heitä, jotka eivät ole saaneet syntyä pohjalaisiksi tai eivät ole ymmärtäneet edes muuttaa tänne. Paljosta jäävät paitsi.
Mukavaa että olet taas "takaisin"!
VastaaPoistaPieni toive: instagramin puolelle olisi mukavaa saada keikkakuvia lisää (miksei myös blogin puolelle ��).
Kiitos, kiva huomata että lukijoita on tänne vielä löytänyt. :)
PoistaMukava blogi ��. Jaa-a, kauankohan tässä saadaan vielä haaveilla tanssireisuista, ennenkuin päästään taas tositoimiin ��? Viimeksi oon ollut Jorma Kääriäisen keikalla Härmässä ja odotukset Kalliojärven avajaisista ja Finkuista olivat korkealla ��... Mutta, eiköhän se tästä taas iloksi muutu ������.
VastaaPoistaSorimoukku, teko ei ollut niin paha kuin tarkoitus;)... Hymiöt näköjään muuttui kysymysmerkeiksi.
VastaaPoista