Hiekkaranta, Virrat 18.8.17 Finlanders

Koska tänään on luvassa vuoden viimeinen kunnon kesälavakeikka, meillä on samalla kesän päätösbileet. Käytännössä ilta ei eroa mitenkään normaalista tanssireissusta, sillä meillä on aina bileet. Mieli on kuitenkin hieman haikea, kun kesälavakausi jää taa. Onneksi otin vielä loppukirin ja suhasin kahden viikon aikana Finlandersin perässä sinne sun tänne. Eilinen retki Yppärin Merimajalle painaa silmissä, mutta kahvillahan siitä selviää.

Kesää ei voisi päättää paremmassa paikassa kuin Hiekkarannalla. Ystäväni kertoo matkalla Turun ikävistä tapahtumista, jotka tuntuvat kauniin järvimaiseman äärellä kovin epätodellisilta. Täällä on maailman pahuus kaukana. Hiekkaranta on aina kohdellut meitä erinomaisesti, eikä tämäkään ilta tuota pettymystä.

Kun on viimeisen kahden viikon aikana kuunnellut lukemattomia Finlandersin settejä, luulisi että ohjelmiston osaa jo ulkoa. Mutta ei. Heti ensimmäinen setti yllättää. Mukana on muun muassa Aamu Airistolla -valssi, Tähdet kertovat, Kultakutri ja sangen mieluisa Mitä sulle kuuluu.

Toisessa setissä mennään tunnelmasta toiseen. Aloituksena on Hiljaiset sillat ja Puhdasta kultaa, jatkuen vauhdikkaammin humpilla ja cha challa. Marleena on aina hauska. Huikean Tinasormuksen ohella tulee yllättäen klassikko Rannalle, sannalle. Kyseinen kappale on vuodelta 1994 ja ensimmäisiä Finlandersin biisejä, joihin olen aikoinaan tutustunut. Mahtavaa päästä kuulemaan vihdoin livenä! Setin lopussa päästään vielä polkkaamaan. Onneksi settiin mahtuvat väliin myös hitaat valssit, etteivät tanssijat täysin sula lattialle. Lämpöä ei nimittäin tältä illalta puutu.

Rannalle, sannalle. Kuva Kalajoen hiekkasärkiltä edellisenä päivänä.

Tauolla käymme tankkaamassa kahviossa ruisleivät. Ovat niin isoja, että nälkä pysyy loitolla koko illan. Plussaa siitä, että tarjolla on myös kinkuttomia leipiä, tämä lämmittää aina sydäntäni. Hiekkarannalla on seuraavana päivänä hääjuhlat tulossa ja osa koristeista on jo paikoillaan. Puitteet ovat siis normaalia hempeämmät. Miten minun tekeekään mieli irrottaa yksi valkoinen pom pom -koriste, kiinnittää se hameeseen pupunhännäksi ja kirmata pitkin tanssilattiaa! Syytän lyhyiksi jääneitä yöunia.

Jos ihan varovasti irrottaisin...

Kolmas setti jatkaa reipasta linjaa, välillä hieman hengähdetään. Mamban Pieni lemmenleikki sopii ohjelmistoon kuin tehty. Anna jatkua yön on edelleen aivan yhtä ihana. Vauhtia pitää yllä Kaikki laivaan ja Linda Linda.

Niin taas koittaa neljäs ja viimeinen setti. Taas tässä kävi näin ja Autiosaari alkuun, loppuvalsseina Lauluni teille lauloin ja Uralin pihlaja. Encorena Seinähullujen Banaania poskeen, jota kuunnellessa ja katsellessa aina miettii, että miten kaikki Finlandersin jäsenet voivatkin olla niin hyvällä tavalla vajaita.

Loppuhuipennuksena on inhokkini Roll Over Beethoven. En anna sen latistaa tunnelmaa, pääasia että Haaveissa vainko oot mun mahtui viimeiseen settiin. Keskityn kertaamaan sitä mielessäni. Beethoven on yhtä epämieluisa kuin muistinkin, mutta vielä hieman pidempi. 

Kotimatkan alkaessa olen vielä niin fiiliksissä, etten taaskaan muista huomioida tienviittoja. Onneksi ystäväni hoitaa kartturin hommansa huolella. Ilman häntä seikkailisin tällä hetkellä luultavasti Parkanossa.

Mitä kesästä jäi päällimmäisenä mieleen? Toki kaikki tanssi-illat tarjosivat lystiä. Yksittäinen kesän kohokohta oli kuitenkin tuikitavallinen arkipäivä, jolloin lähdin ajamaan syvän ketutuksen vallassa töihin ja Järviradiosta sattui tulemaan tänäkin iltana kuultu Humppamies. Miten voikaan maailma kirkastua muutamassa sekunnissa yhden laulun ansiosta. Tuo hetki kuvastaa niin osuvasti sitä, mistä keikkailussa on kohdallani kyse: saan uskomattoman paljon voimaa arkiseen taaperrukseen. Sitä istuu autossa työmaan parkkipaikalla ja miettii, ettei ikinä saa kammettua itseään autosta ulos. Ei pysty. Sitten alkaa selata puhelimesta keikoilla kuvaamiaan videoita ja kuvia. Muistelee millä reissulla mikäkin on kuvattu. Mieleen tulee tanssit, joissa Kari törmäsi takapuolellaan Lassen koskettimiin. Se oli hauskaa se. Harva osaa soittaa edestä ja takaa. Lopulta nauraa autossa ääneen ja päättää, että jos sitä vaan lähtisi hakemaan rahat pois pyörimästä. Pääsee taas uusille keikoille, keräämään uusia muistoja.

Yppärin Merimaja, Pyhäjoki 17.8.17 Finlanders

Silmäilin keväällä keikkakalenterista Yppärin Merimajaa ja mietin, että tuossa olisi passeli retkikohde. Vain 20 km Kalajoelta eteenpäin ja meren lähellä, eli tarjolla olisi varmaan mukavat maisemat. Sittemmin luovuin ajatuksesta. Seuraavana päivänä on tiedossa visiitti Virtain Hiekkarannalle, niin keskitytään siihen.

Kunnes sitten kotiudun torstaina töistä. Kesäinen ilma huikkii minua maantien suuntaan. Kuinkas pitkä matka sinne Pyhäjoelle olikaan? Vieläkö ehtisi? Nyt olisi kyllä loistotilaisuus toteuttaa tälle vuodelle vielä yksi roadtrip. Seuraavan päivän ainoa velvollisuuteni on lähteä ajoissa Hiekkarantaa kohti. Jos vaan keräisi eväät kasaan ja hyppäisi autoon. Joo.

Matkalla pysähdyn pikaisesti Kalajoen hiekkasärkillä ihastelemassa huikeita rantanäkymiä. Tällä retkellä matka on vähintään yhtä tärkeä kuin määränpää. Perille löytäminenkin on toki harvinaisen helppoa, selviydyn ilman mitään apuvälineitä. 

Yppärin Merimajalla on tanssittu kesän ajan torstaisin, klo 20 - 00.30. Lava on rakennettu vuonna 1965. Hauska yksityiskohta on aivan tanssipaikan vieressä kiertävä vanha ravirata, jonka keskikentällä on hulppeasti pysäköintitilaa. Onneksi kävin silmäilemässä hiekkasärkkiä, sillä täällä ei merimaisemaa ole tarjolla. Tai no terassin luota näkee pilkahduksen, että tuolla se meri siintää. Henkilökunta kertoo rannalle pääsevän pientä tietä pitkin, matkaa tulee 500 metriä. Lähden ensimmäisellä tauolla kävelemään maisemien toivossa, mutta rohkeuteni pettää umpilepikossa kulkevan tien ensimmäisessä mutkassa. Merimaja voisi vuokrata yksinäisille, pelokkaille naisturisteille seuralaisia, jotka saattelisivat turvallisesti rantaan ja vielä takaisinkin.

Itse tanssilava on oikein idyllinen, hyvällä tavalla vanhaa aikaa henkivä. Tanssilattialla riittää tilaa, mutta muuten kaikki palvelut ovat muutaman askeleen sisällä. Grillin ja kahvion hintataso näyttää mukavan huokealta. Tanssisalin kattoa kiertävät valot luovat tunnelmaa ja ilma kiertää hyvin, kun muutama ikkuna on nostettu pois paikoiltaan.

Merimaja onkin mieleeni myös siitä syystä, että täällä ei välttämättä tarvitse mennä edes esiintymislavan nurkan taakse kurkkimaan, vaan voi jäädä ihan vallan pihan puolelle, ikkuna-aukon taakse lymyämään. Hyvin kuuluu ja näkyy. Paitsi että hyttyset syövät elävältä, joten oikeasti ulkona ei kestä kahta minuuttia kauempaa.

Finlandersilla on taas uudet t-paidat. Olen joskus ääneenkin huokaillut, miten kiva olisi jos esiintymisasuja olisi vuoden mittaan useammat kuin kaksi erilaista. Nyt niitä on! Kesäpaitoja on näkynyt jo kolmea erilaista, tyylikkäitä kaikki. Harmi ettei mitään mallia ole tullut myyntiin.  

Koko ilta sujahtaa ihan liian nopeasti ohi. Neljä settiä tulee ja silti ei malttaisi millään lähteä. Aivan hyvin voisi vielä muutaman tunnin kuunnella. Illan teemaan sopivasti tänään on vuorossa Ihana ilta, siitä tulee aina niin hyvälle mielelle. Kuin myös mainiosta polkasta Väärä vitonen, jota en ole ikuisuuksiin keikoilla kuullut. Näin alkukesästä videopätkän, jossa Finlanders esitti jollain lavalla Aaltoihin-kappaleen ja toivoin, että voi kunpa tuon kuulisi livenä vielä kesän mittaan. Ihan loppukesään joutui odottamaan, mutta nyt se on pari kertaa kuultu. Kunnon kesäbiisi.

Viimeistä valssia kutsutaan laulamaan lavaa emännöivä Maikki Pisilä, jonka toiveesta viimeisenä valssina soi Sininen huivi. Mahtava suoritus niin laulajalta kuin soittajiltakin, kun tilanne tulee kaikille osapuolille yllättäen eteen. Lavaemännältä käy laulu niin vaivatta, että on pakko selvittää kuka hän oikein on. Pisilän taustalta löytyykin ihana tarina siitä, miten hän on kolmekymppisenä aloittanut laulajan opinnot ja ollut mukana muun muassa The Voice of Finlandissa.

Illan päättyessä kiiruhdan kahvioon hakemaan kotimatkalle vähän lisää evästä. Jäljellä oleville sydänmunkeille on varattu pusseja, jotta mukaansa voi ostaa useammankin. Otan kaksi munkkia ja koska hinta on edullinen, kehotan pitämään vaihtokolikot tippinä. Myyjä on niin ystävällinen, että lähden kahviosta lopulta kolmen munkin kera. Nyt minulla on hillomunkki kotimatkan jokaiselle tunnille! 

Yöllä on niin hienoa ajaa kotiin, ei ole kiire mihinkään ja tietää pääsevänsä tansseihin taas huomenna. Uusiin tanssipaikkoihin tutustumista ja tien päällä olemista ei mikään voita. Merimajalla tuntematon herrasmies sanoi ohikulkiessaan "Sinä olet usein Finlandersia katsomassa". Niin minä taidan olla.

Kuviakin otin reissussa, ne ovat vaan puhelimessa jumissa. Minä sitten inhoan kaikkia hiustenkuivaajaa teknisempiä laitteita.

Kortesjärven Rantamaja 8.8.17 Finlanders

Tämänkertainen tanssireissu alkaa aurinkoisissa merkeissä, niin sisäisesti kuin ulkoisestikin. Sisäinen paiste johtuu siitä, että tiistain ympärille osuu kolme peräkkäistä vapaapäivää. Reiluun neljään kuukauteen ei ole liikaa vapaita mahtunut, joten tällainen putki tuntuu enemmän kuin luksukselta. Ei tarvitse sännätä tansseihin työvaatteet päällä viimeistä settiä kuuntelemaan. Takaraivossa ei myöskään jyskytä, miten aamulla muutaman tunnin päästä on taas mentävä. Niin ihanaa lähteä rauhassa matkaan ja nautiskella ilman huolen häivää. 

Viime kesänä Rantamajalle osaaminen oli vielä hieman hapuilevaa. Tänä vuonna suunnistamme kohteeseen kuin konkarit. Tanssilavahan sijaitsee ihan keskellä ei-mitään, mutta kuitenkin vain 70 km päässä Seinäjoelta. Odotan paikalle suuntaavan paljon väkeä, sillä kyseessä on Finlandersin ensivisiitti Rantamajalle. Loppumatkasta hieman oudoksumme, että saamme ajella ihan yksin. Ei näy ketään muita. Varmistan kartturilta olevamme liikkeellä oikeana päivänä ja alkoihan ne tanssit nyt varmasti klo 19? Toteamme yhdessä tuumin kaiken täsmäävän. Pihaan ajaessamme paikalla on kolme autoa. Onneksi myös Finlandersin bussi on parkissa, muuten alkaisi jo huolestuttaa. Lipunmyynti on auki, joten ei kun sisään. Tässä vaiheessa selviää, että kaikki muut ovat vasta matkalla tansseihin, sillä oikea alkamisaika on 19.30.

Kun saapuu tosi ajoissa, saa hyvän parkkipaikan bussin läheltä!

No, parempi liian aikaisin kuin myöhään. Saammepa kuulla muutaman ylimääräisen biisinpätkän soundcheckin muodossa ja juoda samalla ilmaiset kahvit. Ei yhtään hassumpi tapa aloittaa tanssi-ilta. Rantamajalla on tosiaan koko kesän ilmainen kahvitarjoilu tansseissa. Onkohan liian voimakas ilmaus, jos sanon rakastavani tätä paikkaa? Lipunmyynnissä on karkkitarjoilu ja kahvia saa juoda ilmaiseksi koko illan. Maanpäällinen paratiisi.

Rantamajan puitteet ja maisemat tekivät vaikutuksen jo viime kesänä, enkä keksi mitään valittamista nytkään. Paljon viihtyisiä yksityiskohtia sisustuksessa, sopivan hämärä tunnelmavalaistus, tanssilattia täynnä iloisia ihmisiä ja kahviossa ja grillissä hyvät tarjottavat.

Ja ne esiintyjät. Finlanders pistää parastaan neljän setin ajan. Humppamies on tänään poikkeuksellisen hulvaton, kuten myös monet muut kappaleet. Reipasta menoa riittää pitkin iltaa. Ei kuitenkaan mitään räminää ja räiskettä, vaan tanssimusiikkia. Itse kun olen tällainen kummajainen, etten lämpene paritanssille yhtään, mutta pidän silti täysin palkein tanssimusiikista.  

Polkatkin kuullaan illan mittaan ja kovasti ilahduttaa huomata, ettei tanssilattia suinkaan tyhjene polkkaparin ajaksi. Kortesjärvellä ymmärretään hyvän päälle. Lukuisissa tansseissa tekemieni havaintojen perusteella sanoisin, että polkkaa ei voi tanssia suupielet alaspäin. Lavis-tunneillakin se kirvoittaa aina parhaat naurut, kun kaikki yrittävät pysyä tahdissa mukana. 

Mitenköhän monta kertaa Haaveissa vainko oot mun täytyisi kuunnella, että siihen kyllästyisi. On se vaan niin käsittämättömän hyvä. Kuten on koko ilta. Lauluni teille lauloin -valssin sanat "Lauluni teille lauloin, tunteeni niihin annoin" pitävät taas täysin kutinsa Finlandersin osalta.

Kotimatkalla, täysikuun loisteessa pohdimme, miten täydellinen voikaan ilta olla. Vielä kun iltateetä juodessa löytää laukustaan Rantamajalta saadun Hopeatoffeen, niin parempaa päätöstä ei voi reissu saada.