lauantai 3. kesäkuuta 2017

Lusan Halli, Kurikka 2.6.17 Finlanders ja Ässät



Ei se haittaa, että viimeksi eilen satoi rakeita. Kesä on mielentila. Olen innoissani, kun pääsen viikon sisään jo kolmatta kertaa valloittamaan uuden kesälavan. Vuorossa on Lusan Halli, jossa tanssitaan perjantaisin klo 20.30 - 02. Hinaisin mielelläni tansseja edes puolella tunnilla aikaisemmaksi, sillä parkkipaikalla on jo klo 20.10 useita autorivejä ja puolen yön jälkeen puolestaan väki selvästi harvenee.






Puitteet ovat Lusalla kunnossa, lääniä riittää niin tanssilattialla kuin muuallakin. Oikein miellyttävä tuttavuus. Sijaintikin on oivallinen; aivan ison tien lähellä, silti rauhallinen ja idyllinen ympäristö. Kahvilasta saa makeaa ja suolaista, eikä henkilökunta hermostu, vaikka en osaa päättää kehtaanko syödä vielä toisen pullan. Päädyn suklaapatukkaan.



Esiintyjäkattaus on rautainen. Molemmat bändit soittavat tanssimusiikkia laajalla skaalalla ja iloisella ilmeellä. Skaala ulottuu myös soittimiin, kun Timo soittaa nykyään polkat ukulelellään. On sitä vaan mukava seurata, kun toiset viihtyvät työssään. Tai sitten heitä vain palelee, niin on pakko olla vähän vauhdissa koko ajan. Alkuillasta paikalla on toki niin runsaasti porukkaa, että lämpöä riittää. Loppuillasta sen sijaan on niin kylmä, että tekisi mieli hakea autosta viltti ja kietoutua siihen.

Ässät

Kuvasin tansseista vaihteeksi pienen videon, illan tunnelma välittyy toivottavasti parhaiten sen välityksellä.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti