lauantai 26. marraskuuta 2016

Iloinen Joulukonsertti, Ylihärmä 25.11.2016


No nyt, tadaa: innokkaasti odotettu Finlandersin ja Seitsemän Seinähullun Veljeksen Iloinen Joulukonsertti koittaa viimein. Vuosi sitten panikoin Tampereen konserttiin mennessäni mitä laittaa päälle, nyt ei onneksi ole sitä huolta. Kuten Rehupiikles kappaleessaan Ylihärmä toteaa, täällä "hyväksytähän sun sellaasna kun sä tuut". Tuulipuvun ja korkokengät jätän tänään kotiin ja valitsen toisen Rehupiiklesin inspiroiman kokonaisuuden: polovipituunen tanttu, lenkkarit ja bleiseri. Perillä näyttää olevan narikassa ruuhkaa ja ulkona on vain aste pakkasta, joten jätämme takit autoon.

Oli pakko ottaa asukuva, kun tuli niin hieno.

Istumapaikkamme ovat eturivissä aivan keskellä. On lähes kuninkaallinen olo, kun istuu paraatipaikalla ja muutama tuttu kysyy, miten aikaisin olemme liput oikein ostaneet. Kaikki kunnia menee luottopakilleni Sarille, joka tilasi liput elokuussa heti niiden tultua myyntiin. Kyllä tässä kelpaa!

Ennen konsertin alkua toki vähän jännittää. Mitähän tänä vuonna on keksitty? Kyseessä on kiertueen ensimmäinen konsertti, osaavatkohan kaikki repliikkinsä ja laulujen sanat? Pysyvätkö kaikki lavalla? Jännitys kaikkoaa nopeasti esiintyjien saapuessa. Minua nimittäin naurattaa jo se, että näkyvissä on 11 esiintyjää ja 11 tapaa pukea tonttulakki. Myssy voi olla korkealla päälaella, tiiviisti kokonaan korvien päälle vedettynä tai kaikkea siltä väliltä. Myös tupsu voi osoittaa kaikkiin ilmansuuntiin. Toisia lakki pukee niin hyvin, että he näyttävät syntyneen se päässään. Toisia tonttulakki pukee vähän vähemmän.

Nauraenhan se loppuiltakin sujuu. Epäilen, etten ole koskaan nauranut yhden illan aikana näin paljon. Milloin ylipäätään kukaan enää nauraa niin, että taipuu kaksin kerroin, eikä tahdo saada henkeä? Aivan liian harvoin. Vierustoverimme toteavat osuvasti, että nyt pitäisi mennä seuraavana iltana samaan konserttiin Ylivieskaan. Näin esityksiä pystyisi ehkä seuraamaan tarkemmin, jos ei tarvitsisi enää nauraa niin paljon, että vesi valuu silmistä. Jos joku lukijoista on menossa vielä tänä vuonna konserttiin, niin suosittelen jättämään ripsivärit kotiin ja nappaamaan sen sijaan pari Tena Ladya (tai Pena Ladya) mukaansa.

Väliajalla hankkiudumme ylimääräisistä rahoistamme eroon myyntipisteellä. Mukaan lähtee kaksi joululevyä ja hauska Finlanders-huulirasva. Huulirasvapurkin monimerkityksinen teksti "Tällä jaksaa" on suoraan omasta elämästäni. Finlandersin avulla kaikkea vaan jaksaa niin paljon paremmin.

Illan aikana kuullaan tuttuja ja myös vähemmän tuttuja jouluisia lauluja. Lisäksi mukana on musiikkipitoisia sketsejä ja monenlaisia, hyvinkin taiteellisia esityksiä, jotka eivät jätä ketään kylmäksi. Erilaisia asuja nähdään niin paljon, että euroviisujuontajatkin kalpenevat asuvaihtojen lukumäärän suhteen. Olen välillä huokaillut, miten Finlandersin jäsenillä on keikoillaan tasan kahdet esiintymisasut. Toisia käytetään kesällä, toisia talvella. Eikö välillä voisi jotain vaihtelua? Konsertin jälkeen tulen kuitenkin siihen tulokseen, että nykyinen käytäntö on oikein toimiva. Pidetään vaan ne puvut päällä, niissä ei ole mitään vikaa.

Muun muassa ukulele-numero on vertaansa vailla. Esiintyjät laittavat itsensä taas likoon 110 prosentin vahvuudella, ei voi kuin ihailla. Nyt olisi monella tanssiorkesterillakin loistotilaisuus käydä katsomassa, miten viihdettä tehdään. Itsensä voi ottaa myös vähemmän vakavasti, tinkimättä tippaakaan musiikillisesta tasosta. Etukäteen kovasti odottamani Ave Maria on livenä niin vaikuttava, ettei siitä ilman kylmiä väreitä selviä. Vaikuttava on myös encore-esitys, joskin hieman toisella tavalla. Jännä nähdä, tuleeko kyseinen numero myös tanssikeikkojen ohjelmistoon. Jos joku pystyy seuraamaan konsertin alusta loppuun naama peruslukemilla, niin nostan hattua.

Konsertin aikana on tullut yhtäkkiä talvi, maa on valkoinen ja lunta pyryttää vaakatasossa. Onneksi jätettiin takit autoon. Kotona on pakko laittaa uusi joululevy soimaan ja syödä vähän pipareita. Joulufiilis. Tällä illalla jaksaa, ja pitkään.

Olettaisin, että käy myös suksien voiteluun.

2 kommenttia:

  1. Tänään menossa. Naurua on siis luvassa, kuten viime vuonnakin! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On kyllä, ei tarvitse otsa rypyssä istua... :D :D Toivottavasti sullakin on yhtä viihtyisä ilta!

      Poista