Paikka: Latosaari, Lapua
Aika: La 5.3.2016 klo 20.30 - 02
Esiintyjät: Finlanders ja Onnentähti
Nyt on harvinainen tilanne, kun pidän illan molemmista esiintyjistä. Oikeastaan ei pitäisi puhua harvinaisuudesta, koska Finlanders ja Onnentähti olivat jo marraskuussa yhtä aikaa Latosaaressa. Mutta jos tuota kertaa ei huomioida, niin muut vastaavat kerrat ovat kyllä vähissä. Tällainen tupla-ilta asettaa toki myös haasteita: missä välissä ehdimme kahville? Ensin aiomme jättää kahvit kokonaan väliin, mutta väsy iskee kuitenkin ja Latosaaren perinteikkäille munkkikahveille on vain kipaistava.
Onnentähti |
Muita mieleen jääneitä biisejä ovat esimerkiksi Sä kaunehin oot, Sahtijenkka, Autotyttö, Tuomittuna kulkemaan ja Sanaton lempi. Levy-yhtiön sivujen mukaan tänä vuonna olisi luvassa omaa musiikkia Onnentähdeltä, jään odottamaan sitä mielenkiinnolla. Orkesteria, joka näyttää viihtyvän lavalla ja joka jaksaa nähdä vaivaa yleisön viihdyttämiseksi, on todella mukava seurata. Onnentähti saa myös lisäpisteitä Instagram-tilistään, todella harvat tanssibändit ja -lavat hyödyntävät sosiaalista mediaa muuten kuin Facebookin kautta. Kaikki toivovat kovasti nuorta väkeä tanssilavoille, mutta nuorison käyttämiä kanavia ei kuitenkaan oteta osaksi markkinointia.
Pasi, Kari ja Jussi. Loput Finlandersista on nyt vain kuviteltava kuvaan. |
Arska laulaa säveltämänsä tangon En kasvojas muista ja Kari soittaa trumpetillaan Granadan. Uusimmalta levyltä tulee Paljaana, Tuo onni pukee sua ja Sä oot se oikea. Edellisen kerran olin katsomassa Finlandersia Häijäässä, silloin ilahduin kun mukana olivat Mitä sulle kuuluu ja Talven yli, samat biisit ilahduttavat minua tänäänkin. Rokkimeininkiä tuovat muun muassa Sea Cruise, Beatlesin Rock and Roll Music ja Hurriganesin Get on. Sekä tietenkin Kaikki tytöt ja Rappiolla. Tässä vain muutamia poimintoja illan annista, lisäksi sekaan mahtui esimerkiksi polkkaa ja paljon muuta mukavaa.
Encore-parina tulevat jo viimeksi kehumani Don't even try ja Roll Over Beethoven, jota puolestani olen ahkerasti moittinut. Yritän suhtautua Beethoveniin nykyään kuin (mielikuvitus)poikaystävään, joka olisi kaikin puolin ihana ja mahtava, mutta jolla olisi ärsyttävä tapa ostaa meille juuri sitä ainoaa inhoamaani kahvilaatua. Sen sijaan, että nalkuttaisin asiasta ja yrittäisin muuttaa toista osapuolta, koitan oppia itse pitämään pahanmakuisesta kahvista.
Suoraan blogiin ladatut videot eivät tahdo näkyä, joten kuvasin taas muutamia lyhyitä pätkiä ja kokosin ne YouTubessa yhteen. Video löytyy linkistä. Odotin etukäteen hauskaa iltaa, eikä nytkään tarvinnut pettyä. On ne vaan huippubändejä, molemmat.
Pasilla on tilanne päällä. |
Kiitos, onnistunut ratkaisu tämä videoiden suoraan laitto yoytube'en!
VastaaPoistaKiva kuulla että toimii! :)
Poista