sunnuntai 6. maaliskuuta 2016

Härmän Kylpylä, Ylihärmä 4.3.2016 Yölintu


Paikka: Härmän Kylpylä, Ylihärmä
Aika: Pe 4.3.2016 klo 21
Esiintyjät: Yölintu ja Juha Niemi & Soittorasia


Yölintu, Taikakuu ja Matti & Teppo: kova kolmikko, josta olen ajatellut, että nämä pitäisi kaikki nähdä joskus livenä. Taikakuun ja Matin ja Tepon olen jo nähnyt, tänään on viimein vuorossa Yölintu, kun yhtye saapuu lähiseudulle keikalle.

Luin hiljattain Yölinnusta kirjoitetun kirjan, vuodelta 2008. Hämmästyin kovasti, kun kirjasta kävi ilmi, että yhtye esiintyy ainoastaan 2 x 45 minuutin setit. Päätin, etten enää ikinä valita sellaisilla keikoilla, joilla Finlanders esiintyy "vain" kolme settiä. Mielenkiintoista nähdä, millainen ohjelmisto Yölinnulla keikallaan on, heillä kun on todella runsaasti hittibiisejä, joita yleisö varmaan illasta toiseen odottaa.
Kahviossa oli samaa herkullista kakkua kuin viimeksi!
 Toiset aloittavat tanssi-iltansa valsseilla, me aloitamme perinteisesti kahviosta. Tankkauksen jälkeen siirrymme odottamaan, koska illan päätähdet saapuvat lavalle. Saammekin odottaa yli klo 23 asti. Alku- ja loppuillasta väkeä tanssittaa mies ja syntikka, eli Juha Niemi & Soittorasia. Hauskasti keksitty esiintyjänimi. Juha Niemi esittää tunnettuja peruskappaleita, joissa kaikkien on helppo rallatella mukana.

Viimein Yölintu kipuaa lavalle. Ensimmäinen kipale on Haavoittumaton, alkupäässä on monia muitakin hittejä, kuten Liian suuri city ja Mies kylmän maan, josta pidän kovasti. Eivätkä hitit keikan alkuun lopu. Oi Nina, En ole pyhimys ja Mennyttä miestä ovat itselleni oudompia kappaleita, mutta pääasiassa ohjelmisto koostuu vanhoista tutuista, vauhdikkaista hiteistä. Kaikkea hyvää, Tytöt ovat kauniita, Mahdunko maailmaas ja TV:n kokoinen haitari ovat omalla mittapuullani klassikoita. Kuten myös encore-biisi Sitä saa mitä tilaa. Kuvasin taas pätkiä muutamista biiseistä, video löytyy linkistä.


Yhtye esiintyy vain yhden, hieman yli tunnin mittaisen setin. On tietysti mukava päästä ajoissa kotiin, kun seuraavana päivänä odottaa Finlanders, Onnentähti ja Latosaari, mutta erittäin mielellään Yölintua olisi kuunnellut pidempäänkin. Kaikki yhtyeen jäsenet ovat hyvin menossa mukana, ja niin on myös yleisö, jota on saapunut runsaasti paikalle. Keikan aikana lavan edessä on melkein yhtä paljon väkeä kuin Matin ja Tepon iltana. Yleisö on pääosin keski-ikäistä. Osa paikalla olijoista tanssii koko keikan ajan, mutta selkeästi Yölintua tullaan enemmän katsomaan kuin tanssimaan. Jos joku on tullut paikalle katsomaan, onko solisti selvin päin ja sujuuko keikka lainkaan, joutuu myöntämään Simon olevan täydessä iskussa. Mitään ongelmia ei ole.

Simo osaa ottaa yleisönsä, ja yleisö osoittaa puolestaan hienosti tukeaan esiintyjille. Veikkaisin paikalla olevan jonkin verran katsojia, jotka kiertävät Yölinnun keikoilla ahkerasti. Keikan jälkeen Silmun veljekset jäävät kiltisti jakamaan yleisölle nimmareita ja vaihtamaan kuulumisia. Me puolestamme lähdemme kotia kohti. Uloskäynnin luona kuulemme, miten eräs Yölinnun miespuolisista faneista tiivistää keikan jotenkin näin: "Olipa v*tun hyvä keikka, paras keikka pitkään aikaan!" Itselläni ei ole kokemusta aikaisemmista keikoista, mutta tämän illan perusteella Yölinnusta jäi oikein miellyttävä kuva. Voin siis yhtyä fanin näkemykseen keikan hyvyydestä.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti