perjantai 20. tammikuuta 2017

Latosaari, Lapua 14.1.17 Henkka ja Kulkurit, Taikakuu

Eilenkin oltiin tansseissa, mutta voi kai sitä tänäänkin lähteä. Harvoin lähilavalla on tarjolla yhtenä iltana kaksi näin mieluisaa bändiä. Ei silloin voi oikein kotiinkaan jäädä. Odotan kovasti etenkin Henkan ja Kulkureiden näkemistä, viime kerrasta on liian pitkä aika.

Mainitsin jo edellisessä postauksessa, miten mukavaa on, kun tansseista on alkanut löytyä tuttuja. Sama meininki jatkuu tänäänkin heti alusta asti, monta hauskaa kohtaamista mahtuu iltaan ja seuraavia reissuja jo suunnitellaan.

Henkka ja Kulkurit
Henkka ja Kulkurit aloittavat illan taattuun tyyliinsä. Jo ensimmäisessä setissä kuullaan Matin ja Tepon vauhdikas Missä sitä ollaan oltu ja meno pysyy hyvänä koko ajan. Tämä kokoonpano on yksi hyvä esimerkki siitä, miten ohjelmisto voi olla nuorekas ja silti kunnon tanssimusiikkia alusta loppuun saakka. Esiintymistaitojen lisäksi arvostan kovasti Henkkaa ihmisenä. Hän jaksaa puurtaa monenlaista hommaa ja vaikka on ollut viime aikoina kovastikin julkisuudessa, niin yhtään ei ole noussut päähän. Ei mitään "Nooh, onhan tässä tullut oltua iltapäivälehtien kansissa ja kävinpä tossa linnan juhlissakin, mites teillä", vaan hän on aina yhtä mukava ja tavallinen.

Taikakuu puolestaan on jäänyt aiemmilta keikoilta mieleen erityisesti energisen lavaesiintymisen johdosta. Ja onhan heillä iso tukku loistobiisejäkin. Tapaamme ystäväni kanssa todeta aina kun näemme jossain pienen esiintymislavan, että tänne ei voisi ottaa Taikakuuta esiintymään, kun Metsäperä tippuisi heti lavalta pomppiessaan. Yhtyeen pisteitä nostaa myös se, että kosketinsoittaja Emppu on innokas ravien seuraaja. Ja kyllä, heidän basistissaan silmä todellakin lepää.

Taikakuu
Taikakuun ensimmäinen setti on hyvin rauhallinen ja Metsäperä pysyy lähes samoilla jalansijoilla. Odotamme tahdin vähän kiristyvän toisessa ja kolmannessa setissä, mutta ei. Rumbaa, hidasta valssia, tangoa ja otettaisiinko sitten vaikka pari hidasta foksia. Haukotus. Missä ovat kaikki Taikakuun omat, menevät biisit? Vaarallinen nainenkin esitetään kummallisen hengettömänä versiona. Koko bändin esiintyminen on iso pettymys. Ei jälkeäkään ilosta ja riemusta. Ainoat reippaammat kappaleet ovat sitten rokkia. Olisi vain pitänyt yöllä Härmästä lähtiessä jatkaa suoraan Kouvolaan Finlandersin perässä. Ilmeisesti he asettivat riman eilen liian korkealle, nyt ei mikään tunnu miltään. Kaiholla muistelemme eilisiä vauhdikkaita salsoja (Kipu ja Bamboleo), jotka laittoivat ahterin väkisinkin veivaamaan. Taikakuun salsojen aikana pystyy vallan hyvin nojaamaan lavan reunaan ja haukottelemaan.

Tanssijoille setit luultavasti kelpaavat, koska tanssilajeja tulee kyllä illan mittaan monipuolisesti. Kaikki on vaan niin hemmetin hidasta. Onneksi encorena tulee Palavat sydämet. En suostu vielä julistamaan Taikakuun huonoutta, sillä kesällä he olivat täydessä terässä. Eihän sitä ikinä tiedä mitä vaisuuden taustalla on, saattaa olla vaikka millaisia suru-uutisia tai koko yhtye kuumeessa. Toivottavasti tämä oli vain yksi poikkeus ja seuraavalla kerralla kokoonpano on taas iskussa. Ja ettei ihan menisi negatiiviseksi, niin Taikakuun esittämä versio Satumaa-tangosta on kirkkaasti paras kuulemani. Ei uskoisi, että noinkin soitetusta kappaleesta pystyy tekemään raikkaan tulkinnan, mutta se on näemmä täysin mahdollista.

Illan viihdytys jää nyt siis Henkan ja Kulkureiden varaan. Bändien kamat on aseteltu siten, ettei Henkan poppoota näe jos ei ole ihan heidän edessään, joten menemme nurkan taakse rauhassa jammailemaan. Minulle selvisi vasta viime vuonna, että sivussa olevaa käytävää sanotaan pusutunneliksi. Onhan se sopivan hämärä nurkkaus siihen puuhaan. Pidän visusti käsilaukkuni käden ulottuvilla, jos joku lähestyy. Henkan neljä settiä päättyvät timanttisiin encore-biiseihin Ihanuuteni ja Sua kaipaan niin.

Näillä näkymin Latosaareen on tulossa maaliskuussa superilta, kun esiintymässä ovat Finlanders ja Henkka ja Kulkurit. Nyt vaan  toivotaan, ettei tule keikkoihin muutoksia ja päästäisiin nauttimaan tästä yhdistelmästä.

2 kommenttia:

  1. Jännityksellä odotamme tänään,teetkö "supermatkan" Häijään Tanssikrouville?! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kysymästä, niiiiin mielelläni olisin sinne lähtenyt, mutta nyt taitaa valitettavasti vierähtää useampi viikko ennen seuraavaa keikkaa. :/ Ihan peffasta.

      Itsekin yritän aina tiirailla, näkyisikö jossain kuvia tai kommentteja keikoilta. Onko kauluspaidat tänään vaaleansiniset vai punavalkoruudulliset? Näkyykö Arskan kahvikuppia? Mitähän biisejä on tullut?

      Sitten kun keikka taas joskus koittaa, olen niin yli-innoissani, etten varmaan pääse poistumaan vessasta koko päivänä.

      Poista