Salamakallio, Lappi 27.5.2016 Finlanders

Paikka: Salamakallio, Ruonantie 141, 27230 Lappi
Aika: Pe 27.5.2016 klo 21 - 00.45
Esiintyjä: Finlanders

Jottei keikkatauko venyisi sietämättömän pitkäksi, täytyy lähteä taas hieman kauemmas kotinurkilta. Kohteeksi valikoituu Raumalla sijaitseva Salamakallion kesälava. Lähinnä sillä perusteella, että tanssit loppuvat inhimilliseen aikaan, klo 00.45. Haen matkaan mukaan kaverini, joka onneksi suostuu työviikon jälkeen lähtemään vielä tällaiselle päättömälle retkelle. Näin ollen matkaa kertyy yhteen suuntaan yli 250 km. Arvelen olevani kotona vasta aamuviiden kieppeillä, mutta ei anneta sen haitata. Paikalla on yleisöä vieläkin pidemmän matkan päästä.

Yksi keikkailun parhaita puolia on Suomeen tutustuminen. Reissuilla pääsee näkemään usein yllättävän hienoja paikkoja, joihin ei muuten päätyisi. Yksi parhaiten mieleenjääneistä muistoista on viimekertaisen Kalajoen retken lisäksi viimekesäinen road trippini Punkalaitumelle, Särkän lavalle. Pelkästään sinne johtanut maisemareitti oli kokemisen arvoinen ja perillä odotti yksi Suomen kauneimmista kesälavoista. Parhaat paikat löytyvätkin yleensä pieniltä paikkakunnilta. Kun on ajanut monta kilometriä keskellä ei-mitään-muuta-kuin-metsää ja on varma, että navigaattorikin on eksynyt, niin vastaan tuleekin lopulta yleensä positiivinen yllätys.

Matka Seinäjoelta Rauman suuntaan on ainakin lupaava, koska tie on välillä yhtä mutkaa, mäkeä ja monttua. Tällaisen taipaleen jälkeen asetan jo kohtuullisen suuret odotukset määränpäälle. Eikä tarvitse pettyä, perillä odottaa idyllinen kesälava keskellä ei-sitten-niin-yhtään-mitään. Sääkin on paljon aurinkoisempi, mitä kotoa lähtiessäni.

Salamakallion sivujen mukaan lava on rakennettu vuonna 1954. Ensimmäiset tanssit on silloin tanssittu juhannuksena, esiintyjänä on ollut Vili Vesterinen yhtyeineen. Vesterisestä tulee ensimmäisenä mieleen Säkkijärven polkka, jonka hän on levyttänyt, vaikka ei kappaleen alkuperäinen esittäjä olekaan. Linkistä löytyy Länsi-Suomen artikkeli viime vuodelta, jossa on mukana video Finlandersin silloiselta keikalta Salamakalliolta.

Säkkijärven polkka oli muuten yksi lauluista, jonka tahtiin esiinnyimme lavatanssijumppa-ryhmän kanssa seuramme kevätnäytöksessä. Ohjelmistomme koostui 10 eri tanssilajista, kappaleiden kertosäkeet oli yhdistetty muutaman minuutin mittaiseksi potpuriksi. Kerron tämän siksi, että mainitsemani polkka on ensimmäisen kerran levytetty jo vuonna 1928 ja oli hauska huomata, miten yleisö innostui heti taputtamaan sen tahdissa. Melkoinen klassikko. Finlanderskin oli hyvin edustettuna, kun potpurissamme oli mukana sekä Sieluni kaunis Maria että Suomalainen nainen. Toivottavasti saimme edes jonkun yleisöstä innostumaan mukaan ensi syksyn tunneille, niin hauska laji tuo lavis on.

Takaisin Salamakalliolle, jossa vastassa on iso paikoitusalue ja todella nätti Tervetuloa-kyltti. Koko tanssilavaa ja sen ympäristöä leimaa siisteys. Kaikki tilat, vessoja myöten, ovat todella siistejä. Vessan hanoista virtaa toki ainoastaan jääkylmää vettä. Kukkia on siroteltu viihtyisästi ympäri pihapiiriä. 

Kahvio on harvinaisen avara ja pöytiä löytyy runsaasti. Myönnän erikoiskunniamaininnan kahvion pöytäkoristeille. Pöydissä on liinat, kukkamaljakot, kynttilät sekä Tervetuloa-kyltit, joihin on liitetty Salamakallion kesän tanssikalenteri ja koristeperhoset. Pisteenä iin päällä pöydissä on pienet purkit, jotka on täytetty kääreellisillä makeisilla. Täällä siis saa jälkkäriksi ilmaisia karkkeja! Eikä mitään kovia halpiskurkkupastilleja, vaan Dumlea ynnä muuta! Arvostan todella.

Kahvion valikoima on muutenkin mainio. Tarjolla on ainakin sämpylää, kinkkujuustocroissanteja, kuorrutettuja donitseja, porkkanaleivoksia ja järjettömän isoja lettipullia. Mikä tärkeintä, pulla oli tuoretta ja suussa sulavan hyvää. Harmikseni sämpylät olivat jo loppuneet kolmannen setin jälkeen, näyttivät niin hyviltä. Kahvion lisäksi pihalla on grillikatos, josta saa makkaraa. Henkilökunta vaikuttaa joka puolella ystävälliseltä. Ainut asia, mistä en Salamakalliolla pidä, on pihalla vaanivat hyttyslaumat. Voi pojat, että niitä riittää.

Tällä kertaa oli Lassen vuoro piiloutua.

Salamakallion parasta antia on tietenkin Finlanders. En vaan pysty lähtemään heidän keikaltaan huonolla tuulella. Tänään ohjelmistossa on tavallista enemmän rauhallisia kappaleita, eikä minulla ole mitään sitä vastaan. Tanssilajeja tulee jälleen kaikkia mahdollisia, maan ja taivaan väliltä. Säkkijärven polkkaa ei tule, mutta Saarijärven ja Lindströmin kylläkin. Kappaleista Flirtaten ja Jos saisin sinut minua vasten jäävät päällimmäisinä mieleen, niitä kuulee keikoilla niin harvoin. Ullan masurkka on edelleen hillittömän hauska. Vasta kotimatkalla huomaamme, että Paljaana ja Kaikki tytöt eivät tulleet lainkaan. Ei myöskään Sirpa, onneksi se soi autossa radiosta. Arttu Wiskarin versio tosin kalpenee Finlandersille.

Kyllä Lassestakin täytyy laittaa kuva. Timo tykittää Sea Cruisea.

Yhtä asiaa olen alkanut arvostaa Finlandersissa koko ajan enemmän: he soittavat miellyttävillä volyymeillä. En siedä yhtään kovaäänistä musiikkia tai muutakaan meteliä. Mielestäni musiikki muuttuu meteliksi, kun se soitetaan liian lujaa. Kaikki nautinto katoaa. Mitä olen viime aikoina kuullut muita bändejä livenä, kaikilla on volyymit makuuni liian kaakossa. Se on tietysti omaa tyhmyyttä, jos seisoo lavan lähellä ja valittaa, että musiikki kuuluu liian lujaa. Mutta kun seisoo tanssilattian perimmäisessä nurkassa ja joutuu vieläkin pidellä korviaan, silloin on mielestäni jotain pielessä. Negatiivisia kokemuksia on kertynyt jo niin monta, etten edes halua enää lähteä katsomaan ketään muuta kuin Finlandersia. Ehkä minusta vaan on tullut vanha ja kärttyisä, mutta tänäänkin seison kaikki neljä settiä kaiuttimen lähellä ilman mitään ongelmia.

Kotiin lähtiessämme kierrämme kahvion kautta, toiveena saada kahvikupilliset kotimatkalle mukaan. Maidot ja kermat on jo ehditty viedä takahuoneeseen, mutta auliisti ne sieltä meille vielä kiikutetaan. Muistuu mieleen hyvät kokemukseni Toejoelta. Kahvion täti kysyy yllättäen, olinko se minä, joka kaipasi aikaisemmin sämpylöitä. Hän loihtii minulle jostain herkullisen muna-anjovis-ruisleivän, jota mutustan kotimatkalla onnellisena. Tämä on sitä, kun asiakkaan toiveita ei pelkästään täytetä, vaan ne ylitetään. 

Kiitos, ilo oli meidän puolellamme!

On niin mahtavaa ajella yöllä kotiin hiljaisilla teillä, aamun valjetessa, hyvässä seurassa, iltaa kerraten. Pysähdymme matkalla ostamaan jäätelöt ja jään kuuntelemaan lintujen liverrystä. Tällaiset onnen hetket haluaa säilöä visusti mieleensä ja makustella vielä jälkeenkinpäin. Oma sänkykään ei toki ole hassumpi paikka, mutta on näissä yöllisissä retkissä ihan oma taikansa. 

Kello 03.20 ja päivän ensimmäinen jäätelö.